Vinkit hyvän mielen automatkalle
Kuormaa fiksusti
Pakkaa mukaan vain tarpeelliset tavarat ja tee yksinkertainen jako. Tavarat tavaratilaan ja matkustajat matkustamoon.
Sijoita kaikki isommat tavarat peräkonttiin, kattoboksiin tai peräkärryyn ja varaa matkustamo vain matkustajille. Käytä farmariautossa kuormansidonta- tai väliverkkoa painavampien tavaroiden paikallaan pysymisen varmistamiseksi. On ikävää ajatella että lomamatkalla sattusi jotain ikävää. Auto kannattaa kuitenkin kuormata siten että tavarat pysyvät paikoillaan myös törmäyksessä tai ympäriajossa.
Varmista että huomioliivit, varoituskolmio ja ensiapupakkaus ovat helposti löydettävissä. Uikkarit ja pyyhkeet kannattaa lomamatkalle pakata myös helposti saataville.
Unohda aikataulut
Auton kuormaus, eväiden tekeminen ja muut valmistelut kannattaa hoitaa hyvissä ajoin, jotta startti voi tapahtua hymyssä suin.
Monen arki on tiukasti aikataulutettua. Juhannus- ja lomamatkalle lähtiessä tiukat aikataulut ja lukkoon lyödyt reittisuunnitelmat kannattaa unohtaa. Kun perille pääsyä ei ole aikataulutettu, on helppo poiketa alkuperäiseltä reitiltä johonkin houkuttelevaan taukopaikkaan. Ruuhkassa madellessakin on helpompi hengittää kun ei tarvitse kelloa kytätä.
Hyväksy ruuhkat
Juhannuksen meno- ja paluuliikenteessä on varmuudella ruuhkaa. Kun sen tiedostaa ja hyväksyy jo ennen matkaan lähtöä, tulee matkasta kaikkien kannalta mukavampi ja turvallisempi. Ruuhkassa ohittelulla on vain vähän vaikutusta matkan kokonaiskestoon. Turhat ohitukset rikkovat liikenteen "flown" ja lisäävät kolaririskiä. Kiireen tunne ei nopeuta perille pääsyä.
On hyvä muistaa että "samassa veneessä" kaikki ollaan. Matkalla juhannuksen tai loman viettoon tai sieltä pois. Muiden tekemisistä ei kannata provosoitua ja pilata omaa sekä muiden matkaa. Jos pinna alkaa kiristyä on tauon paikka.
Karttasovellukset, navigaattori ja radiokanavat auttavat välttämään ruuhkia.
Kesäillat ja varhaiset aamut ovat kauniita ja rauhallisia matkustaa, muista kuitenkin että samaa mieltä ovat myös hirvet ja kauriseläimet.
Tee tauoista mukavia kesämuistoja
Pidä taukoja usein ja muista myös mahdollisesti mukana matkustavien lemmikkien tauon tarve. Pysähdys uimarantaan, kesäkahvilaan tai historialliseen kohteeseen tekee ajomatkasta pienen elämyksellisen. Kiireetön uintihetki virkistää kivasti mieltä ja kehoa ja on jollekin ajomatkan kohokohta. Toiselle taas reitin läheisyydessä olevassa kulttuuri- tai luontokohteessa pistäytyminen ja kolmannelle se on hyvä ruoka kauniissa miljöössä.
Juhannuksen tai loman vietto on mukava aloittaa kun määränpäähän saapuu hyväntuulinen seurue.
🍃Iloista ja turvallista juhannusta🍀