Nastat vai kitkat?
Renkaat käyttötarpeen mukaan
Oli valinta kumpi vain, on ensi lauantaista alkaen maaliskuun loppuun käytettävä talvirenkaita mikäli sää tai keli niin edellyttää. Sääennusteen mukaan Pohjois-Suomessa jo ajankohtaista, mutta täällä etelässä sää näyttäisi jatkuvan vielä reilusti plussan puolella ja kesärenkaiden käyttö sallittua ellei ole ajomatkoja pohjoisemmaksi.
Liukkaan kelin valmennuksissa en huomaa eroa auton käyttäytymisessä märällä asfaltilla, lumella tai karkealla jäällä kun alla on uudet kitka- tai nastarenkaat. Ainoa ero on nastojen rapina. Tilanne muuttuu kuitenkin ratkaisevasti nastojen eduksi kun alla on kiiltävä jää. Näitä päiviä on talvessa onneksi aika harvoin, mutta siitäkin syystä ne ovat hetkiä jolloin liukas keli yllättää kokeneemmankin kuskin.
Kitkarenkaat
Usein kitkarenkaat valitaan niiden alhaisemman melun vuoksi. Toinen syy valita kitkarenkaat on nastarenkaiden synnyttämä katupöly. Uuden Tieliikennelain mukana tuli Nastarenkailla ajo kielletty -liikennemerkki. Näitä tullaan todennäköisesti tulevina vuosina näkemään kaupunkien keskustoissa. Ruotsalaiset julkaisivat kaksi vuotta sitten tutkimuksen jonka mukaan nastarenkaat katupölyn vuoksi tappavat enemmän kuin pelastavat. Uutinen sai paljon julkisuutta, mutta Nokian Renkaat olivat sitä mieltä että tutkimuksen väitteissä oli megaluokan virhe.
Kitkarenkaat ovatkin oiva valinta jos ajaa nykyaikaisella autolla, pääosin hyväkuntoisilla teillä sekä omaa ainakin kohtuullisen talviajokokemuksen ja ennakoivan ajotavan.
Nastarenkaat
Nastarenkaat ovat kitkarengasta parempi valinta jos asiat ovat päinvastoin tai jos turvallisuus painaa vaakakupissa paljon enemmän kuin hiljaisuus ja ympäristö.
Lasivauriot
Nastarenkaita tai niiden käyttäjiä syyllistetään talvirengasaikaan lisääntyvistä tuulilasivaurioista. Ajatellaan että kun pieni nastan kokoinen kappale napsahtaa tuulilasiin aiheuttaen särön, että vaurio syntyi renkaasta irronneesta nastasta. Kuten kuvasta voi päätellä syypää on kuitenkin lähes aina pieni kivi. Talvirenkaan kuvio on sellainen että sen uriin tarttuu hitaalla nopeudella ajettaessa kiviä ja kiihdytettäessä renkaan kuvio "aukeaa" jolloin kivet vapautuvat pinteestä ja löytävät usein tiensä takana ajavan tuulilasiin. Tämän vuoksi moottoritien rampista raju kiihdytys ahtaaseen väliin on erityisesti talvella itsekäs teko kun takana ajavan lasissa ropisee melkoisella varmuudella.
Talviajonopeus
Talvinopeusrajoituksia kuulee välillä kritisoitavan kun tiet ovat sulat. On hyvä tiedostaa etteivät talvirenkaat vastaa asfaltillakaan kesärenkaiden kesäistä pitoa eivätkä myöskään kesärenkaat toimi muutaman plusasteen lämpötilassa kuten kesällä. Toinen syy alhaisempaan nopeuteen nastarenkailla on juuri niiden tienpintaa kuluttava vaikutus.